28. lokakuuta 2016

Haltin vaellus 2016


Haltilla olen käynyt monesti. Mutta tällä kerralla reissu oli aivan erityinen.  Olin asettanut ennakkoon reissulle tiettyjä tavoitteita. "Opastus" hommia, valokuvaamista ja varusteiden testaamista. Samalla kyseiset tavoitteet määrittelivät tämänkertaisen reissun aikataulut ja reitin.

Lue kesän 2016 Haltin vaelluksesta klikkaamalla tästä.

VAROITUS: Kyseinen sivu saattaa sisältää pieniä määriä pähkinää, 
syvällistä pohdiskelua ja paljon mustavalkoisia kuvia, sekä värikkäitä mainoslinkkejä.


15. lokakuuta 2016

Valokuvaajan aarreaitta

Syksyn kirpeät pakkasaamut voivat tarjota valokuvauksen harrastajille paljon mielenkiintoisia näkymiä. Jos illalla maiseman peittää sankka sumu ja yöllä lämpötila laskee pakkasen puolelle, voi olla melko varma siitä, että maisema on muuttunut yön aikana kauniin valkoiseksi. Ilmankosteus jäätyy kiinni kasvillisuuteen ja muihin pintoihin kauniina kuurankukkina ja jäähileinä.


Tämän viikon maanantaina sumu oli illalla jo melko sakea. Yöllä oli -2 astetta pakkasta. Niinpä suuntasin kulkuni tiistaina aamupäivällä peltojen poikki villinä kasvavalle niitylle. Tässä muutamia otoksia kiitokseksi lukijoilleni, sillä samana aamuna blogini lukijalaskurit siirtyivät uusille tuhatluvuille.





Tällä kerralla kuura oli muodostunut teräviksi piikeiksi. En ole ennen moista nähnyt. Olen usein kuvannut kuuran koristelemia kasveja, mutta näin terävät piikit olivat jotain uutta. Hienoa kuinka luonto tarjoaa aina erilaisia aarteita.


7. lokakuuta 2016

Ulkona liikkujan unelma kerrasto

Olen lopultakin löytänyt kerraston joka toimii loistavasti kaikessa ulkoilussa. Kerraston täytyy pitää kuivana ja lämpöisenä. Mutta usein lämmin kerrasto hikoiluttaa ja hyvin kosteutta siirtävä kerrasto tuntuu vilpoiselta. On kuitenkin olemassa kerrasto, joka toimii vaihtelevissa oloissa pitäen kulkijan aina kuivana ja aina lämpöisenä. Mahtava juttu vaikkapa syksyisille juoksulenkeille, hirvipassiin ja pitkille vaelluksille ympäri vuoden.



Mikä se sellainen ihme kerrasto voi olla? Pääset lukemaan raporttini Finn-Svalan ACDC Stretch Mesh kerrastosta klikkaamalla tästä.

PÄIVITYS 1.11.2016:
Finnsvala vaihtoi nimeä. Finnsvala on nyt Svala ja ACDC Stretch Mesh kerraston päivitetty versio on nyt nimeltään 100% Dry Stretch Mesh.

Mutta ensin voisit käydä lukemassani pohdintojani "Kerrastoista yleensä" klikkaamalla tästä.