21. tammikuuta 2017

Sasta sai uudet värit.

Ulkoilun harrastaja saa pukeutua värikkäästi. Kirkkaat värit tuovat myös osaltaan turvaa. Maastossa ei tarvitsekkaan pukeutua maasto-asuun. Olen ajatellut asiaa niin, että ympäristöön sulautuvaa vaatetusta tarvitsevat vain metsästäjät ja sotilaat.

Sastan juuret ja perinteet tulevat Pohjois-Karjalan erämaista ja maailman parhaista metsästys asuista, aina vuodesta 1969 asti. Sastan mallistossa on aina ollut kauniita luonnon läheisiä värejä. Perinteisten maanläheisten värien rinnalla "raikkaammat" värit ovat varmasti monelle mieleen. Nyt Sastan mallistoon on tullut reippaan värisiä uusia tuotteita, mutta myös vanhoja tuttuja saa päivitettyinä uusilla mukavilla väreillä.


UUSIA TUOTTEITA

Naarva, Vuotsa ja Pihka (kuvat: Sasta)
Sastan Outdoor mallistossa on kolme uutta takkia; kaksi miehille ja yksi naisille. Uusia värejä on tarjolla turkoosi (Naarva), raikkaampi vihreä (Vuotsa ja Pihka), kirkkaan oranssi, punainen ja maltillisen keltainen okra.

Naarva muistuttaa jonkin verran omaa suosikkiani Nuuksiota. Voit lukea testiraporttini Nuuksio takista täältä. Vuotsa ja Pihka näyttää tosi hyvältä, eikö totta? (Voih, mä haluaisin tuon Vuotsan turkoosina...)


UUSIA VÄREJÄ
Rossa, Stella ja Pointer (kuvat: Sasta)
Jo jonkin aikaa myynnissä olleita tuotteita on myös päivitetty uusilla väreillä. Kuvan okran värinen Rossa on kauniin naisellinen takki, samoin punainen Stella. Miesten Pointer on nyt tarjolla myös raikkaan vihreänä sekä turkoosina.

Vaimollani on Rossa, ja sanottakoon että Rossan kaunis leikkaus, toimivat yksityiskohdat, tilava kaulus, loistava huppu ja mukavat materiaalit tekevät siitä jokapäiväiseen käyttöön sopivan kaunottaren niin arkeen, vapaa-aikaan, retkille kuin vaelluksillekin. Rossa miellyttää myös käyttäjänsä puolison silmää ;-)

Miesten Haikki ja naisten Haikki W (kuvat: Sasta)
Myös Haikki housuihin on tullut uutta väriä. mm. miehille kuvan vihreä ja naisille kuvan oranssi. Haikki on loistava housu ja voit lukea arvioni Haikki housuistani täältä. Vaimollani on kauniisti istuvat naisten mallin Haikki W housut. Olemme käyttäneet Haikkeja tosi paljon ja olemme molemmat tyytyväisiä housuihimme. Hyvissä vaatteissa oikein odottaa että "joutuisi" ulkoruokintaan ;-) (Ja jos joskus Haikki housuni tulevat tiensä päähän, hankin heti uudet Haikit oranssina...)

Alla olevassa mainoslinkissä vain Rossa on uudessa värissä, mutta linkistä pääset ostoksille Scandinavianiin josta uudetkin värit löytyvät. Tsekkaa...

Äitini ja minä Ridnitsohkkan juurella.
Kumman kulkijan etsintäpartio löytäisi varmemmin
vahingon tapahduttua? Mulla päällä Sastan 3Poles asu.
Kuva: Matti Järvinen


Sastan koko Outdoor mallistoon pääset tutustumaan Sastan sivuilla.



4 kommenttia:

  1. Hienoa! Ei retkeilyn kuulukaan olla synkkää puuhaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toiset tykkää värikkäistä enemmän, toiset taas miedommista väreistä. Värit voivat retkellä myös piristää jos maisema on harmaa ja taivaalta tulee vesiräntää ;-)

      Poista
  2. Liekö Sasta kokonaan lopettanut 3Poles-sarjan valmistuksen Poppiksen hylättyä Everest-haaveet? Varmasti markkinoiden paras hiihtoasu ja suomalaisten arktisten retkikuntien suosiossa. Toivottavasti oma kuoripuku kestää vielä muutaman vuoden ja uuden hankinnan tullessa ajankohtaiseksi löytyy markkinoilta joku vastaava tuote.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä 3Poles asusta. Se on kyllä erikoisen hyvä asu ja loistava valinta erityisesti talviretkeilyyn. Oma asuni on käytössä ympäri vuoden ja siksi se on kesäoloissa vähän reilun kokoinen (kuten kuvasta näkyy) mutta talvella pitää alle mahtua kerroksia.

      Uskon että 3Poles kestää vuosia. Käytin vanhempaa Sastan Storm kuoriasua peräti 14 vuotta! Eikä se paljon kaapissa lojunut vaan oli koko ajan menossa. Täällä blogissani on siitä kommenttejani.

      Eikä ole syytä huoleen Sanni. Tietojeni mukaan 3Poles on edelleen voimissaan ja päivitetty versio on tulevaisuudessa tulossa. Sastan kuoriasut jatkavat menestyksekkäästi varmasti jatkossakin.

      Mukavia talviretkiä sinulle!

      Poista