Sarek osa 3

7. VAELLUSPÄIVÄ 3.9.

Edellisen illan vastoinkäymiset lisäsivät perhosia mahaan. Kuinka käy venekyydin. Ja jos sitä ei saada, miten päästään Aktseen. Chris sai selvitettyä mikä puhelinyhteyksissä oli vikana. Lopulta saimme yhteyden STFn neitokaiseen joka vastasi puheluumme ehkä Tukholmasta, sillä kyseinen numero saattoi hyvinkin olla STFn valtakunnallisen palvelun puhelinnumero.

Chris ja Timppa selvittelee puhelinyhteyksiä

Sain selitettyä hänelle mikä meidän ongelmamme oli. Tyttö lupasi selvittää vene asiaa. Kerroin soittavani takaisin tunnin kuluttua tiedustellakseni kuinka asia eteni. Nyt meillä oli jo yhteys ulkomaailmaan ja tunti aikaa kuivatella telttaa ja köllötellä koivikossa.

Kuivattelua

Tunnin kuluttua soitin uudelleen. Tyttö kertoi olleensa yhteydessä Aktsen isäntään. Venekyytiä ei todellakaan ollut saatavilla. (Sarek 9 - Pojat 3) Tyttö kertoi että vaihtoehtoja oli meillä nyt kaksi. Kävellä Aktseen tai kävellä Aktseen. Joko pusikkoista ja soista reittiä Skierfen alapuolelta tai ylänköreittiä Skierfen yli.

Koska kenelläkään meistä ei ollut aikomusta jäädä pysyvästi asumaan Rapadaleniin, pakkasimme kamat ja lähdimme kolmannen kerran lompsimaan rantapolkua "laiturille" päin. Opastustaulun kohdasta käännyimme pohjoiseen ja Nammatin itäpuolelta lähdimme suunnistamaan metsän läpi Skierfen lännenpuoleisille rinteille.

Upea Eikka ja upea Nammat

Umpimetsässä toikkarointi loivaan ylämäkeen piti sykkeen korkeana. Pian maasto muuttui ja umpimetsässä toikkarointi jyrkkään ylämäkeen piti sykkeen vaihtelun vuoksi maksimilukemissa. Miltei helteinen päivä ja todella jyrkkä ja pitkä nousu sai reidet huutamaan armoa, vaikka ei minullakaan mikään huono kunto ole. Puurajan yläpuolella pysähdyimme lounastauolle puron varteen. Ihailimme upeaa maisemaa, nautimme aurinkoisesta päivästä ja osa kävi purossa uimassa.

Nammat ja Rapadalen Skierfen rinteeltä kuvattuna

Nyt oli tavoitteena nousta Skierfen huipulle kuvaamaan ne auringonlasku kuvat jotka oli jäänyt jo pariin otteeseen kuvaamatta. Huipulle ei ollut enää paljonkaan matkaa ja halusimme viettää yön huipulla jos suinkin mahdollista. Tällätavoin pääsisimme kuvaamaan myös auringon nousun ennen laskeutumista Aktseen. Sää oli niin hieno että se ei ainakaan muodostuisi esteeksi kuvaamiselle. Leiripaikasta sen sijaan ei ollut tietoa, sillä Aktsen kivisiltä rinteiltä ei varmaan mitään viiiden tähden telttapaikkaa löytyisi.

Skierfen huipulle päästiin. Huipulla oli jo muitakin ihmisiä ihailemassa auringonlaskua, kaunista maisemaa, jäätiköitä tunturien lomassa ja Rapadalenin suisto aluetta. Lintuperspektiivistä ymmärsimme, että Skierfen yli kulkeva reitti oli ehkä helpompi kulkea jyrkästä noususta huolimatta. (Sarek 8 - Pojat 4) Rapadalenin suistoalue on melkoinen soiden ja vesistöjen labyrintti.

Nammat ja suistoalue

Auringonalsku oli upea ja mieli huojentunut. Meillä oli selvä reitti Aktseen eikä sinne ollut vaikea löytää tai päästä, ellei mitään haaveria satu. Skierfen huipulla vietettiin aikaa useita tunteja. Illan viileys pakotti telttapaikan etsintään heti aurinkon laskettua.

Viimeiset valonsäteet

Telttapaikka löytyi. Kuhmurainen ja kalteva, mutta kyllä sitä yhden yön nukkuu vaikka käsillään seisten. Vaellusta oli jäljellä enää yksi päivä, joten iltapalaksi söin vähän ekstraa jota oli jäänyt syömättä. Energiaa oli päivänmittaan kulunut hulppeasti, joten tupla-annos iltapalaa teki terää. Muutaman tunnin unet ennen auringonnousua. Kengät haisi vieläkin raadolle.

8. VAELLUSPÄIVÄ 4.9.

Aamulla Skierfen huipulla herätys soi aikaisin. Timo oli jo kuvaamassa auringon nousua. Ilma oli viileä, mutta en kuitenkaan puoliunessa viitsinyt pukea housuja. Kalsarit jalassa nousin kuvaamaan auringon nousun hetket, ja painelin takaisin lämpöiseen makuupussiini jatkamaan unia.

Taivaan värit uuden päivän ensimmäisillä tunneilla.

Timppa kuvaa ennen kukonlaulua.

Lopulta oli aika herätä ja syödä tämän reissun viimeinen maasto-aamiainen. Aktsen rakennukset näkyivät alapuolellamme ja sinne kulkisi kohtalaisen hyvä polku. Kopterikyyti oli tilattu sateliittipuhelimella samalle päivälle. Mutta sovittuun noutoaikaan oli aikaa useita tunteja joten saimme vaeltaa rauhalliseen tahtiin.

Viimeinen leiripaikka Skierfen huipun tuntumassa.

Polku huipulta kohti Aktsea mutkitteli mukavassa ja helppokulkuisessa maastossa. Melko paljon polulla tuli porukkaa vastaan. Olivat tulleet eri reittiä (kenties Kungsledeniä) Aktseen ja tekivät nyt päiväretkeä Skierfelle ilman rinkkoja. Monet olivat Aktsesta asti nähneet punaiset Hillebergimme huipun alla. Kyselivät oliko mukava yö. Itse asiassa yö oli ollut kaltevasta alustasta huolimatta mainio. 

Eikka murikan päällä. Taustalla Skierfen jyrkkä eteläseinä.

Pian olimme jo puurajassa jossa polku ristesi Kungsledenin kanssa. Jyrkkä oikea ja polkua alas Aktseen. Sivistyksen haistoi jo kauas sillä Aktsen isäntä poltti pihalla roskia, tai jotain. Kitkerä savunhaju tuli vastaan jo paljon ennen retkemme pääteasemaa. Paskanhaju on merkki sivistyksestä.

Aktsessa isäntä otti meidät hymyillen vastaan. Kysyi olemmeko me se porukka joka soitteli STFlle Rapadalenista. Jep, ollaanhan me. Isäntä pahoitteli, ettei päässyt meitä hakemaan. Sanoi syyksi, että veden pinta on niin alhaalla että moottoriveneellä ei pääse suiston läpi. Niin tai näin, meille se oli onni onnettomuudessa. Nyt päästiin ainakin kokemaan auringonlasku ja -nousu Skierfen huipulta. Niin että hyvinhän meillä kävi. (Sarek 8 - Pojat 5)

Aktsen tunturiasema

Hetki oli vielä aikaa haistella ulkovessan ja savuavan roskien poltto uunin hajua ennen kopterikyydin saapumista. Isäntä kysyi huolimmeko samaan kyytiin Belgialaisen vaeltajan, jonka olimme tavanneet Rapadalenissa joitakin päiviä sitten. Ukkeli oli yksin reissussa ja oli joutunut jonkinmoiseen paniikkiin Rapadalenin sokkeloissa, kun siellä ei ollutkaan polkuja. Miekkonen oli pari päivää harhaillut nukkumatta kunnes pääsi takaisin Aktseen. Nyt hänellä ei ollut mitään halua enää kävellä minnekkään, vaan halusi päästä vain pian pois maastosta. Lupasi maksaa osansa kyydistä. Niin meitä oli viisi odottamassa kyytiä.

Laskeutumispaikalla.

Vispilä tuli ja pilotti pakkasi rinkkamme kyytiin. Ukot sisään ja radiokuulokkeet päähän. Sitten mentiin. Ilmasta katseltuna kaikki näytti niin erilaiselta ja helppokulkuiselta. Tuntui jotenkin hullulta, että se matka, mihin meillä oli kävellen mennyt kahdeksan päivää, taittui kopterilla vartissa. Siirryimme Aktsesta takaisin Stora Sjöfallettiin yhdessä hujauksessa "niin että heilahtaa". (Sarek 8 - Pojat 6)

Timppa "kuskina"

Chris ja Eikka "takapenkillä"

Retkikuntamme on laskeutunut Stora Sjöfallettiin

Paljon nähtiin ja paljon koettiin. Kiitos matkaseurasta Chrisille, Eikalle ja Timpalle. Kiitos hyvin toimineista varusteista erityisesti Sastalle ja Foto-Formalle. Reissun saldo oli kaksi hajonnutta sauvaa, hajonnut kaasupoltin ja paha haju kenkiin. Mutta "Osprey-boys" (kaikilla oli Ospreyn rinkka ;-) ) tuli ehjinä ja kokeneempina kotiin. Ja vaikka Sarek voitti leikkisästi laskettuna "åtta - sex" silti jäi voittaja fiilis...