Oletko koskaan vaeltanut Kilpisjärven seudulla kesäkuussa. Voin kertoa että alkukesän (kesäkuu) vaellus poikkeaa valtavasti loppukesän (heinäkuu - elokuu) vaelluksista. Ominaisen leimansa kesäkuun reissuille luo lumi, joka ei ole vielä ehtinyt kokonaan sulaa käsivarren alueelta.
Pitihän sitä kuitenkin kokeilla. Kesäkuun reissulla mukanani olivat "pikkuveljeni", eli veljekset Matti ja Antti, jotka nuoresta iästään huolimatta ovat loistavat vaelluskaverit.
 |
| Antti ja Matti. Jaloittelutauko ajomatkan aikana jossain Aavasaksalla. |
1. REISSUPÄIVÄ
Matkaan lähdettiin juhannusviikon sunnuntaina ja yö ajeltiin pohjanmaalta kohti Kilpisjärveä. Aamulla perille saavuttuamme olo oli sen verran hyytynyt pitkän yöajelun jäljiltä että menimme vuokraamaan retkeilykeskuksesta huoneen muutaman tunnin päiväunia varten. Respan täti katsoi pitkään, kun keskellä päivää kysyin huonetta pariksi tunniksi. Pakko oli selittää että kyseessä ei ole mikään "sellainen" juttu, vaan haluamme ottaa nokoset ajon jälkeen ennen jotokselle siirtymistä. Huone saatiin.
Illansuussa päästiin lähtemään maastoon, vaikka olo oli vieläkin hieman nahkea. Jotenkin oli sen verran vuorokausirytmi sekaisin ettei oikein tiennyt onko yö vai päivä. Toisaalta, eipä se juuri haitannut, koska yöttömän yön aikaan oltiin liikkeellä. Valoisuuden vuoksi ei ollut paljon väliä sillä, kulkeeko yöllä ja nukkuu päivällä. Päätettiin heti että kävellään kun siltä tuntuu, nukutaan kun nukuttaa ja syödään kun on nälkä. Kellot jätettiin autolle ja päätettiin kerrankin kokeilla millaista on täydellinen vapaus ilman minkäänlaisia aikatauluja. Yksi kello pakattiin reppuun siltä varalta että jotakuta kiinnostaa tietää mitä se mahtaa olla. Muuten ei ajan kulusta ollut niin väliä. Tullaan takas sivistyksen pariin sitten kun sapuskat loppuu.
 |
| Eka päivä. Antti vetää marssi-tirsat... |
Aamuyöstä piipahdettiin Saarijärven kämpällä. Syötiin, levättiin ja punottiin suunnitelmia. Ajatus oli että matkan varrella tekisimme pieniä pistoja reitiltä sivuun huiputtaaksemme mahdollisimman monta yli 1000 metriä korkeaa tunturia reissun aikana. Suunnitelma oli hyvä. Intoa puhkuen lähdimme nousemaan Saarijärveltä kohti Kuonjarjohkaa. Matkalla olisi jo pari "tonnista" tunturia meitä odottamassa.
 |
| Saarijärvellä. Päivällinen aamuyöllä kalsareissa. |
2. REISSUPÄIVÄ
Polku Saarijärveltä Kuonjarjohkalle on miltei pelkkää nousua. Sää oli todella vilpakka ja tuuli alkoi yltyä. Kovasta tuulesta huolimatta ilma oli todella sumuinen. Noustuamme korkeimpaan satulaan, josta oli tarkoitus lähteä huipuille, kova tuuli ja kylmä kostea ilma saivat meidät toisiin aatoksiin. Suuren siirtolohkareen suojissa söimme välipala patukoita ja tuumailimme vaihtoehtoja. Näkyvyys oli noin 50 metriä ja joka hemmolla oli todella kylmä. Yksissä tuumin päätettiin jättää nämä huiputukset väliin. Viisainta oli leiriytyä ja odottaa sään paranemista tai jatkaa Kuonjarjohkan kämpälle lämmittelemään. Päätimme jatkaa koska sään paranemisesta ei ollut viitteitä. Ei muuta kuin leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Upottavassa lumihangessa räntäsateessa vastatuuleen rämpien suunnistimme Kuonjarjohkalle.
 |
| Satulassa oli hyytävän kylmä. |
Kunjarjohkan kämpälle päästiin. Tupa oli vasta remontoitu ja uudenkiiltävä kämppä haisi vahvasti tuoreelle maalille. Kämpässä ei oltu hetkeen vierailtu. Sen todistivat vieraskirja ja kylmän kostea ilma kämpän sisällä. Ja jos sinne joku olisi majoittautunut ennen meitä, olisimme saaneet tajuttomia kulkijoita kantaa ulos jokeltelemaan ja virkoamaan, sillä maalinkäry meni melko nopeasti päähän. Onhan se toki hyvä että autio- ja varaustupia remontoidaan ja huolletaan, mutta jotenkin erämaan tunnelmaa latistivat uudet kalusteet ja vastamaalattu kiiltävä lattia. Ja saatiin melkeimpä ilmaiset pöhnät liuottimen kärystä. Eka kerta se olis ollutkin kun olisin Kuonjarjohkalla pörpötellyt päissäni.
Koska olimme päässeet satulasta alemmas suojaiselle puolelle, tuuli oli paljon maltillisempi ja uskoin sen laantuvan entisestään laskeuduttaessa Meekon laaksoon. Päätimme terassilla ruokailun jälkeen jatkaa Meekon kämpälle, koska olimme olleet vasta muutaman tunnin liikkeellä Saarijärveltä lähdön jälkeen. Veikkaukseni osui oikeaan, sillä tuuli tyyntyi lähestyttäessä Meekonjärven kämppää.
Oi ihana vanha tuttu Meekon varaustupa. Sitä ei ollut remontti "pilannut". Samat vanhat mustuneet hirret ja kolhuinen puumerkein koristeltu pöytä. Tuhannet kulkijat ovat sen lavereilla pötkötelleet ja piereskelleet. Ilmassa oli kalsarin tuoksun lisäksi reilu ripaus historiaa ja aimo annos lämmintä tunnelmaa. Mieluummin hiki ja pieru kuin tinneri. Onnellisten miesten ei tarvinnut lampaita laskea, sillä hangessa tarpomisen ja palelun jälkeen lämpöisen kämpän laverilla uni tuli joutuin. Ja ehkäpä myös Kuonjarjohkalla impattu tinnerin kärykin vaikutti vielä...
3. REISSUPÄIVÄ
Seuraava aamu Meekolla oli kaunis. Sumu leijaili järven pinnassa ja aurinko yritti sinnikkäästi puskea pilviverhon läpi. Ilma oli täysin tyyni ja todella kostea. Meekonjärven rantaviiva oli huomattavan korkealla sillä reilu määrä sulamisvesiä nostatti jokien ja järvien pintaa.
Polku Meekonjärven kämpältä kohti Pitsusta oli mielenkiintoinen Meekonpahdan alla. Järven pinta oli niin korkealla että polku oli peittynyt veden alle. Ainoa vaihtoehto uimisen lisäksi oli kiipeillä pahdan alla jättimäisillä lohkareilla hypellen veret seisauttavia leiskautuksia murikalta toiselle. Kalpene Tommi Evilä! Jumalalle kiitos Ultra-Light kamppeista. Kuusikiloisen repun kanssa uskalsi hypätä parimetrisen "ulapan" yli leikkimökin kokoiselta kiveltä kesämökin kokoiselle kivelle. Ei olis varmaan onnistunut 20-kiloisen rinkan kanssa. Kivillä hyppely vei sen verran aikaa ja voimia että ennen Vuobmakas joen siltaa pidettiin jo evästaukoa.
Antin kiipeily ja kurkistelu könkään pohjalle kielekkeen reunalta nostatti velipoikien verenpainetta ja sykettä. Rantakalliot olivat märkänä liukkaat, joten ajatus liukastumisesta kiristi vatsalihaksia. Antti on fiksu heppu, ja meidän oli pakko luottaa Antin omaan harkintakykyyn, mutta rakkaitansa murehtii aina. Luottamuksesta huolimatta oli pakko antaa hieman palautetta; "Älä hemmetti mee noin lähelle tai mä saan sydärin!"
Koska olimme päässeet satulasta alemmas suojaiselle puolelle, tuuli oli paljon maltillisempi ja uskoin sen laantuvan entisestään laskeuduttaessa Meekon laaksoon. Päätimme terassilla ruokailun jälkeen jatkaa Meekon kämpälle, koska olimme olleet vasta muutaman tunnin liikkeellä Saarijärveltä lähdön jälkeen. Veikkaukseni osui oikeaan, sillä tuuli tyyntyi lähestyttäessä Meekonjärven kämppää.
 |
| Sumujen silta ennen Meekon kämppää. Vettä oli tosi paljon. |
Oi ihana vanha tuttu Meekon varaustupa. Sitä ei ollut remontti "pilannut". Samat vanhat mustuneet hirret ja kolhuinen puumerkein koristeltu pöytä. Tuhannet kulkijat ovat sen lavereilla pötkötelleet ja piereskelleet. Ilmassa oli kalsarin tuoksun lisäksi reilu ripaus historiaa ja aimo annos lämmintä tunnelmaa. Mieluummin hiki ja pieru kuin tinneri. Onnellisten miesten ei tarvinnut lampaita laskea, sillä hangessa tarpomisen ja palelun jälkeen lämpöisen kämpän laverilla uni tuli joutuin. Ja ehkäpä myös Kuonjarjohkalla impattu tinnerin kärykin vaikutti vielä...
3. REISSUPÄIVÄ
Seuraava aamu Meekolla oli kaunis. Sumu leijaili järven pinnassa ja aurinko yritti sinnikkäästi puskea pilviverhon läpi. Ilma oli täysin tyyni ja todella kostea. Meekonjärven rantaviiva oli huomattavan korkealla sillä reilu määrä sulamisvesiä nostatti jokien ja järvien pintaa.
Polku Meekonjärven kämpältä kohti Pitsusta oli mielenkiintoinen Meekonpahdan alla. Järven pinta oli niin korkealla että polku oli peittynyt veden alle. Ainoa vaihtoehto uimisen lisäksi oli kiipeillä pahdan alla jättimäisillä lohkareilla hypellen veret seisauttavia leiskautuksia murikalta toiselle. Kalpene Tommi Evilä! Jumalalle kiitos Ultra-Light kamppeista. Kuusikiloisen repun kanssa uskalsi hypätä parimetrisen "ulapan" yli leikkimökin kokoiselta kiveltä kesämökin kokoiselle kivelle. Ei olis varmaan onnistunut 20-kiloisen rinkan kanssa. Kivillä hyppely vei sen verran aikaa ja voimia että ennen Vuobmakas joen siltaa pidettiin jo evästaukoa.
 |
| Kostea evästauko Meekonpahdan jälkeen. Sumuisten vuorten gorillat. |
Pian kuului jo valtaisa kohina. Vuobmakasjoen ylittävä silta on kokenut kovia jäiden hakatessa sen kylkiä aina kevät tulvien aikaan. Jäljet ovat näkyvissä sillan rakenteissa. Usein olen tuon sillan ylittänyt. Joskus olenVuobmakasjoen ylittänyt myös kuivin jaloin kiveltä toiselle hyppien, mutta kesäkuussa virtaus on niin valtava, että sitä katsellesa meinas tulla jännä-kakka housuun vaikka seisottiin tukevasti sillalla sitä ihailemassa..
 |
| Vuobmakas joki. Voimakas joki. On se melkoinen... |
Matka jatkui, eikä kestänyt kovin pitkään kun kuulimme jo seuraavan pauhun. Pitsusköngäs tervehti meitä jo kaukaa. Putouksen pohjalta nousi sumupilvi joka nousi korkealle ja näkyi jo kauan ennen itse putousta. Olen könkään nähnyt useita kertoja ennemminkin edellisillä vaelluksilla näissä maastoissa, mutta tällä kertaa näky oli aivan uudenlainen. Vesimassan määrä oli ihan toista luokkaa kuin elokuun aikaan tehdyillä vaelluksilla.
 |
| Poika Pohjanmaalta Patsastelee Pitsuskönkäällä. |
 |
| Vintiö Vaasasta Vetisellä Vaellusreitillä. |
Jo näkyi pian Pitsusjärvi. Sumuisen ilman kastelemana lömpostelimme loivaa ylämäkeä kohti Pitsuksen kämppää. Sen verran oli kävelty ettei kenelläkään ollut mitään majoittumista vastaan. Könkään ja kämpän välillä maasto on paikoin jopa hieman soinen. Pieniä puroja pitää ylittää useita. Joidenkin purojen yli oli laitettu 2"x4" lankku ylitystä helpottamaan. Kevyellä repulla homma oli ihan bueno.
 |
| Antti ylittää Frans-Jooseppia |
Itsekseni hihittelin kuvitellessani lankulle 120 kiloisen isäntämiehen jolla on selässään 30 kiloinen ylipakattu putkirinkka. Jos lankku ei katkea tai keikahda, niin rantapenkka pettää nakaten ukkelin uimareissulle. Voi sitä sadatuksen määrää kun Frans-Jooseppi pääseen pitkällisen ähinän jälkeen kampeamaan itsensä kuivalle maalle. Alkujärkytyksestä selvittyään saattaa tuo suivaantunut pohjalais ukkeli kiskaista kakkos-nelosen yhdellä kiskaisulla parinsadan metrin päähän. Kalpene Tero Pitkämäki! Nimesin tuon lankkusillan Frans-Joosepiksi tuon mielikuvituksessani elävän isännän kunniaksi.
Pitsuksen kämpälle päästiin ja asetuttiin taloksi. Syötiin niin kuin olis oikeesti ollut nälkä. Tuskin olis saatu Lenita Airistolta kehuja käytöstavoistamme kun hotkimme ruokaa suuhun äänekkäästi ähisten. Sitäpaitsi meidän sukkien väri ei ollenkaan sopinut meidän kenkien väriin. Haju niillä kyllä meni hyvin yksiin.
4.REISSUPÄIVÄ
Aamulla (tai koska nyt herättiinkään) lähdettiin talsimaan kohti Haltia. Jos saatais nyt edes yksi tonninen tunturi käytyä. Sumua oli taas ihan älyttömästi ja ilma oli todella kostea sekä viileä. Sulavasta lumesta nousi selvästi höyryä tai usvaa. Kun lumen pintaan satoi vettä, alkoi sumupilvi sakenemaan ja pian näkyvyys oli lähes nolla.
 |
| Pitsukselta Haltille. |
Pitsuksen jälkeen lumen määrä alkoi selvästi lisääntyä. Olosuhteet olivat kaikkea muuta kuin helpot. Välillä hanki kantoi mainiosti, kun taas välillä sinne yllättäen upposi hyötäröään myöden.
 |
| Matti kaivaa poteroa, vai... |
Aina kun jalka upposi hankeen, housun lahkeet rullautuivat polviin, ja samalla kengän varsi täyttyi sohjoisesta lumesta. Voi sitä kirosanojen määrää. Pian keksittiin sitoa kengän nauhat niin, että lahkeet jäivät nauhojen ja kengän varren väliin. Köyhän miehen säärystimet ikään.
Puroja oli matkalla useita ja osa niistä sen verran vuolaita että niiden ylittäminen olisi ollut hankalaa ilman lumisiltoja. Usein kuului lumipeitteen alta pulputusta ja jopa kohinaa. Välillä hirvitti jatkaa kulkua, kun ei tiennyt humpsahtaako pian hangen läpi kohisevaan jokeen lumikannen alle. Välillä purot olivat selvästi havaittavissa ja näkyvillä. Ylitimme puroja lumisiltoja hyödyntäen ja suurta varovaisuutta noudattaen. Jokeen uppoamisella voisi olla vakavat seuraukset. Kaverilta saattaisi nimittäin katketa kylkiluita liiallisen nauramisen seurauksena.
 |
| Luomu silta kesti |
Pilvet roikkuivat niin alhaalla että Haltin rinteellä näkyvyys huononi entisestään. Loppumatka huippua kohti taivallettiin ihan säkällä. Näkyvyys oli olematon ja kesällä näkyvät reittimerkit ja polku olivat lumen alla. No, niin kauan kun mennään ylöspäin on suunta suurin piirtein oikea, vai mitä. Tuuli riepotteli meitä todella rajuna ja muutamaan otteeseen kävi mielessä antaa periksi.
 |
| Väkisin vastatuuleen, prrr... |
Huipulle asti kuitenkin jatkettiin. Osittain säkällä ja osittain päättelyllä löysimme Haltin päällä tönöttävälle rajapyykille. Tuuli oli niin kova että keskustelu piti käydä huutamalla:
"HYVÄ JÄTKÄT! HUIPULLA OLLAAN!"
"MITÄ?!"
"HUIPULLA OLLAAN!"
"NIIN OLLAAN!"
"MITÄ?!"
"OLLAAN!"
"JOO-O!"
 |
| Matti ja Antti Suomen korkeimmalla kohdalla. |
Tämän syvällisen ja runollisen keskustelun jälkeen riipaistiin nimmarit kirjaan ja lähdettiin puolijuoksua takaisin alamäkeen. Meillä oli liukurit mukana vartavasten laskeutumisia nopeuttamaan. Ennalta tiedettiin, että lunta on, joten keksittiin ottaa liukurit ruokataukojen istuin alustoiksi ja lumisten rinteiden kulkuneuvoiksi. Nyt kokeillaan kuinka pian niillä pääsee huipulta Haltin kämpälle. Tavoitteena oli laskea noin 200 km/h lumi pöllyten Haltin kämpän portaille. Kalpene Kalle Palander!
 |
| Matti liukurilla. Keskinopeus noin 0,0001 km/h |
Voi ******! Liukuri ei liikkunut sohjoisessa lumessa minnekkään. Nyt ei Kalle kalpene. Paitsi tukehduttuaan nauruun. Melkoisen turhaan ollaan roudattu kolmea liukuria tunturissa. No mutta tulipahan sekin nyt testattua. Toiste ei liukurit lähde vaellukselle. Mieluusti sitä olis laskea hurauttanut alas kämpän pihalle tyylillä. Mutta onneksi jalat liikkuu niin kävellen päästiin kyllä alas. Haltin kämppä löytyi usvan keskeltä. Väsyneenä, märkänä ja onnellisena aloimme lämmittää kaminaa ja valmistaa ruokaa. Kun päällä oli kuivat vaatteet ja vatsassa oli lämmin Blå Band ateria olo oli kuin kuninkaalla. Melkoiset olosuhteet saatiin kokea, Halti huiputettiin, ja tässä sitä nyt taas oltiin. Hyvin ravittuina, kokemuksia rikkaampana, karun kauniin luonnon keskellä, tunturien syleilyssä, hymy korvissa, parhaiden kaverien seurassa.
Kyllä pessimistikin saa olla onnellinen.
Edes joskus.
