Sarek osa 2

4. VAELLUSPÄIVÄ 31.8.

Tuulisesta yöstä selvittiin ja maittavan aamiaisen jälkeen lompsittiin laaksoa etteenpäin sitkeästi kuin mummo lumessa. Maisema oli huikaiseva. Ympärillä jyrkkiä tunturin seinämiä ja tunturien huipuilla ikuista jäätä. Aamu oli sumuinen ja kostea. Mutta nyt edessä jo häämötti Rapadalenin alkupää.

Chris ja Eikka aamusumussa

Muutaman kiperän puron ylityksen jälkeen nousimme selänteelle josta jo näkyi Rapadalenin alkuosa. Timppa kertoi edessä olevasta jyrkemmästä osuudesta jossa hän oli koikkelehtinut soolo reissullaan muutamaa vuotta aiemmin. Ennen jyrkkää osiota vetäistiin taas maittava Reiterin pussilounas. Manasin kamerani oikkuilua ja olin valmis jo paiskaamaan Nikonini jorpakkoon, kunnes huomasin vian olevan vain käyttäjässä. (Heittäkää siis käyttäjä jorpakkoon.) Olin unohtanut haarukoinnin päälle edellisen illan kuvaus sessioiden jäljiltä. Amatöörimäinen virhe jota ei kehtaa edes myöntää. Onneksi tätä blogia ei lue kukaan...

Lounas. Taustalla tuleva reitti.

Jyrkkä osuus osoittautuikin todella haastavaksi. Lohkareiden seassa kikkailu jyrkällä rinteellä ei ole leikin asia painavan rinkan kanssa. Rauhallinen vauhti ja pitkään harkitut askeleet ovat tie menestykseen (paitsi jääkiekossa). Ylkkä-jyrkkä verotti retkikuntaamme kuitenkin yhden vääntyneen vaellussauvan verran, kun yksi retkikuntamme nimeltä mainitsematon jäsen päätti kaatuessaan laskeutua koko ruhonsa painolla sen päälle. Onneksi tästä Eikan sukelluksesta ei seurannut pidempää ilmalentoa. (Sarek 4 - Pojat 0)

Tihkusateessa jyrkällä.

Jyrkällä osuudella meni aikaa tovi. mutta onneksi kaikki pääsivät ylängölle ehjin nahoin. Polku Rapadaleniin kulki vain tuon haastavan ja ehkä hieman vaarallisenkin jyrkän osuuden läpi. "No pain, no gain" ja "hyvää ei saa halvalla" ja blaa blaa blaa...

Kukkaloistoa ylängöltä

Erikoinen muoto kallion pinnassa

Ylängön etelänpuoleisen tunturin huipulta saattaapi aueta upea näköala itse Rapadaleniin, molempiin suuntiin. Mene ja tiedä. Kuljettuamme ylängön idänpuoleiseen päähän päätimme jäädä siihen yöpymään ennen laskeutumista alas Rapadaleniin. Syynä oli se, että sään salliessa aamutuimaan voisimme nousta huipulle ilman rinkkoja kuvaamaan tuon tunturin huipulta aukeavia maisemia, kun se Stortoppenkin jäi hitto vieköön huiputtamatta. (Kirvelevä tappio; Sarek 5 - pojat 0)

Nolla - viis, siitä viis. Leiri pystyyn ja päivällinen porisemaan. Paitsi että keittimeni otti lopputilin. Chris oppi lisää suomenkielisiä kirosanoja. Ja äänenpainokin oli varmasti autenttinen. Mulla on aina joka vaelluksella pieni kaasupoltin varalla mukana. Mutta syystä jota en itsekään tiedä, tällä reissulla sitä ei ollut mukana. Pitkään palvelleesta kaasupolttimestani petti kierteet niin, että sitä ei saanut enää ruuvattua kaasupulloon kiinni. (Sarek 6 - Pojat 0) Mulla oli mukana kyllä kaikki mahdolliset korjaustarvikkeet, mutta ei sitä varapoltinta. Voi elämäni kevät. Tuskaani ei ollenkaan helpottanut se, että Timpan ja Chrisin teltasta kuului vienoa naureskelua minun luetellessani ärräpäitä pihalla. No, onneksi Chrisin ja Timpan keitin pelitti. Minä ja Eikka pummattiin kuumaa soppavettä aina poikien keiteltyä ensin. Iltapalan jälkeen suunnattoman v*****sen saattelemana höyhensaarille.

5. VAELLUSPÄIVÄ 1.9.

Elokuu vaihtui syyskuuksi. Illalla oli harkittu uudelleen tunturin huiputtamista. Sää oli kyllä ihan o.k. mutta reitti tunturin huipulle ei ollut lainkaan houkuttelevan näköinen. Rinno koostui pelkästään lehmän kokoisista murikoista. Enkä puhu nyt mistään söpöistä pikku lehmmuista, jotka liihottelevat Valion maitopurkin kyljessä, vaan oikein kunnon äyshireläisistä joilla on sarvetkin päässä. Jätimme tämän keikan väliin. (Luovutusvoitto; Sarek 7 - pojat 0)

Mutta tappion mielialaa lievitti se, että sää oli mainio ja edessämme aukesi upea maisema itse Rapadaleniin. Riehaannuimme moisesta maisemasta siinä määrin että vietimme hyvän tovin laakson suulla ottaen toinen toisistamme potretteja.

Joku britti koomikko?

Vilzu Rapadalenin maisemissa

Tunti tunnilta ilma lämpeni ja pilvet väistyivät. Jyrkkä polku laski Rapadaleniin. Puurajassa oli jo niin lämmin, että vaatetusta piti vähentää. Housut kuitenkin jätettiin päälle. Muutaman päivän kostean ja kylmän jälkeen lämmin leuto tuuli ja auringonpaiste tuntui taivaan lahjalta. Kasvillisuus lisääntyi rehevämmäksi sitä mukaa kun polku pujotteli laakson pohjalle. Jyrkkä seinäisen kurun ylitettyämme olimme miltei viidakossa. Puuton tundramainen ylänkö ja hyiset tuulet vaihtuivat parissa tunnissa lähes helteiseksi viidakoksi. Vau, etten paremmin sano. Laakson pohjalla pidettiin kunnon siesta. Käytiin purossa pulikoimassa ja kuivateltiin auringossa. Elämä hymyili, eikä se ollut tälläkertaa mikään pirullinen virnistys. (Pistetili auki: Sarek 7 - Pojat 1)

Kylvyn raikas vaeltaja

Puhtaus on puoli ruokaa. Toinen puoli on Reiterin pussipöperöä. Kylpyhommien jälkeen syötiin ja nautittiin auringosta. Nyt ei ollut kiire minnekkään. Edellisinä päivinä liikkeelle piti lähteä rivakasti että sai pidettyä lämpöä yllä. Aloin tykätä Rapadalenista oikein toden teolla.

Timppa keittiö puuhissa

Mutta ei saa jäädä tuleen makaamaan, sanoi kiinalainen lohikäärmeelle. Vielä oli matkaa jäljellä ennen leiriytymistä. Laakson pohjalla kulki välillä hyvin selkeä polku, melkein kuin siitä olisi ajettu traktorilla kuralammikoita kuopien. Mutta polulla oli paha tapa haarautua kovin usein. Kumpaa polkua sitten halusi seurata, se oli aina vähän fifty- sixty. Pääasia että suunta oli itään. Laakson pohjalla ei sen tarkempaa suuntaa oikeastaan tarvinnut.

Mutakylpy, s´il vous plait...

Olisi kiva joskus tulevaisuudessa viettää Rapadalenissa kokonainen viikko. Kauniiden paikkojen läpi porhaltaessa tuntuu kurjalta, kun kivaa nähtävää pursuaa yli äyräiden. Nyt tiedän miltä lapsesta tuntuu kaupassa, kun äiti kiskoo kädestä puolijuoksua karkkihyllyjen ohi sika-nauta pakettien äärelle.

Varrella virran

Otus.

Rapadalenissa ei hyvää telttapaikkaa löydy ihan joka mutkasta. Laakson pohja on kuitenkin sen verran sankan kasvillisuuden peittämä. Lisäksi maasto on todella muhkurainen, sillä se on muodostunut ympäröiviltä rinteiltä vyöryneiden murikoiden peityttyä maa-aineksella. Mutta toki sieltä täältä löytyy hienoja paikkoja, joissa on tasainen alusta teltalle ja juomakelpoista vettä lähituntumassa.

Iltapuuhat leirissä

6. VAELLUSPÄIVÄ 2.9.



Yöllä oli pakkasta. Iltahämärissä nähtiin kuinka hirviperhe vasoineen kahlasi leirimme kohdalla vesistön yli. Ja kotka laskeutui vastarannalle kivenpäälle katsastamaan saalistusmaastoja. Aikaisin aamulla maan ollessa vielä kuurassa sumu leijui joen pinnassa ja kookas kuu mollotti tunturin takaa. Melko taianomainen aamutuokio. (Sarek 7 - Pojat 2)

Pakkas yön jäljet

Aamun usvaa Rapadalenissa

Komia kuu

Rapadalen oli jo osoittautunut rikkaaksi paitsi kasvillisuuden, myös eläimistön osalta. Samassa paikassa oli muutaman tunnin aikana nähty jo komeasarvinen poro, hirvi kööri ja kotka. Innolla odotimme mitä päivä tänään tuo tullessaan. Chris oli silminnähden haltioissaan edellämainituista otuksista koska hän asuu nykyään austraaliassa, eikä siellä tule vastaan poroja, hirviä tai kotkia. Ainakaan joka päivä. Luulisin. Chris tuumasi, että moiset elikot ovat meille varmaan arkipäiväisiä, mutta mekin (suomalaiset) olisimme varmaan haltioissamme jos näkisimme luonnossa kengurun tai koalan. Näin on näppylät.

Matka jatkui. Päivä oli lämmin ja maisemat hienot. Mutta matkavauhtia rajoitti kuvaustaukojen lisäksi vehmas kasvusto. Välillä piti puskea mahdottomien pajukoiden läpi. Ja polku joka alkoi selkeänä ja helposti seurattavana, loppui useimmiten muutaman sadan metrin päässä kuin seinään.

Aamulla taas hetken aikaa polulla

Ympäröivilta tuntureilta laski runsaasti puroja. Vaikka itse puroa ei vielä nähnyt laakson pohjalla, näkyi puron alkulatvat rinteiltä jo kauas. Tämä helpotti paikantamista kun seinämältä laskevat purot saattoi etsiä kartalta, ja niitä laskien pystyi seuraamaan matkan etenemistä. Muullatavoin oli mahdotonta sanoa missä kohdassa kuljettiin. Sellaista se on, viidakkoretkeily.

Puro nro. 734?

Tiheiden ja lähes umpeen kasvaneiden koivikkojen ja pajukkojen läpi tunkiessa olin kovasti tyytyväinen vaatteideni laatuun. Sasta vanha kuoriasu kesti repeämättä vaikka välillä takerruin jopa kiinni oksiin. Ohuen ohuista ultra-light kuoriasuista olisi ollut samoilumme jälkeen jäljellä vain resorit ja naru vyötäröllä. Sasta kesti taas rajua käsittelyä ja otti iskut vastan kiitettävin arvosanoin. 

Aina välillä polku nousi pienelle kukkulalle josta saattoi ihastella laakson kauniita maisemia. Ja ilma oli kuin morsian. Voisi luulla että moisessa pöheikössä, metsän ja soiden labyrintissa olisi ollut näin lämpöisellä säällä hyttysiä suut ja silmät täynnä, mutta nuo pikku verenimijät olivat ilmeisesti yöpakkasissa kuukahtaneet. Hah haa, up yours suckers! (Sarek 7 - Pojat 3)

Eikka ja pilvetön taivas

Välillä piti seikkailla upottavilla soilla. Koska Rapadalen on suojelualuetta ei sinne ole rakennettu siltoja, pitkospuita eikä sen koommin suuntaviittojakaan. Aluetta halutaan pitää mahdollisimman luonnonmukaisena. Siitä syystä polkujakaan ei ole raivattu, vaan jokainen löytäköön oman tiensä. Tai olkoon löytämättä. Jonkun harvan kerran näimme kuitenkin rakenteita matkan varrella. Suon ylittävät pitkospuut kertoivat meidän olevan oikeassa suunnassa, mutta samalla pilasivat tutkimusmatkan fiiliksen.

Harvinainen näky.

Jotkut samoilijat ovat käyttäneet vähän "omankäden oikeutta" rakentaessaan riukusillan joen yli. Eipä me siitä sen enempää alettu käräjöimään, vaan käytettiin tilaisuus hyväksi. Notkuvaa riukusiltaa pitkin pääsimme ylittämään kirkasvetisen hiekkapohjaisen haarajoen, joka laski sameavetiseen pääuomaan. Uintireissu oli kyllä lähellä yhdellä jos toisellakin, sillä sauvat upposivat pohjahiekkaan aina tasapainon horjahtaesa. Valitettavasti emme päässeet porukalla naureskelemaan kenenkään huonolle tuurille, vaan kaikki pääsivät kunnialla yli. Onneksi meillä kaikilla oli takanamme vuosien telinevoimistelu ura...

Riuúlla. Housut jalassa.

Päivän tavoitteena oli lompsia Nammatin juurelle leiriytymään. Timpan tietojen mukaan kyseisen tunturin juurelta saisi venekyydin Aktseen. Suunnitelma oli siis talsia Rapa joen suistoon ja venelaiturilta etsiä Aktsen puhelinnumero ja seuraavana aamuna soittaa vene kuskaamaan meidät Rapadalenin suistosta Aktseen odottelemaan kopterikyytiä. Suunnitelmassa oli myös heikkoja puolia. Tuumasin, että poispääsymme on vähän liikaa riippuvainen tekniikasta. Kaikki riippui nyt siis sateliittipuhelimesta, Aktsen puhelinyhteyksistä, moottoriveneestä ja helikopterista. Mutta parempaa suunnitelmaa ei ollut sillä hetkellä tarjolla, joten näillä mennään.

Paljon lisää pusikoita ja suota. Ilta oli jo pitkällä mutta kaikki halusivat jatkaa venelaiturille asti, jotta saataisiin jonkinlainen varmistus tulevan päivän paletista.

Ylistys kestäville housuille

Viimeinen pätkä polkua oli mielenkiintoinen. Vasemmalla puolella kasvoi läpitunkematon pajukko ja oikealla puolella virtasi vuolaana joki. Virtaus oli syönyt rantapengertä niin, että se oli romahtanut jokeen. Polku oli paikoitellen vain 30 senttiä leveä. Askel kymmenen senttiä sivuun, niin putoaa pari metriä alempana virtaavaan jokeen. Eikä polun kestävyydestäkään ollut takeita. Vaikka ei horjahtaisi polulta, voisi koko polku sortua vaeltajan painosta jokeen. "Laiturille" kuitenkin päästiin.

Varsinaista laituria siellä ei ollut, mutta alueen luonnosta kertova opastustaulu ja ilmoitustaulu löytyi saviselta rantapenkereeltä. Ilmoitustaululla oli lappu jossa kerrottiin että venekuljetukset loppuvat 31.8. Hip hip, hurraa! Olimme siis pari päivää myöhässä. (Sarek 8 - Pojat 3) Löytyi myös STFn eli Svenska Turistföreningenin puhelinnumero. Yritimme soittaa siihen Chrisin puhelimella, mutta emme saaneet yhteyttä minnekkään. Nyt oli väsy, nälkä ja v****us läyrä kympissä. Viisainta oli kävellä arveluttavaa polkua takaisin päin. Oli pakko päästä pois saviliejusta, jotta pääsemme syömään ja pystyttämään leirin yöksi. Ei muuta kuin leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Uusi sotasuunnitelma tehtäsiin vasta ravittuina ja levänneinä. Aamulla kaikki näyttäisi taas paremmalta.

Pääsimme pois liejuiselta rantatörmältä ja saimme leirin pystyyn otsalamppujen valossa. Iltapala neljälle yhdellä keittimellä ja sitten telttaan. Monta päivää jalasa hionneet ja liejussa uitetut vaelluskengät haisivat raadolle. Miehet telttaan ja kengät ulos; elämä on valintoja. Mitähän huomenna...

Klikkaa tästä -> Sarek osa 3